Hilary Swank pakotettiin huimalle lihotuskuurille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Julkisuudessa viime vuosina hieman taka-alalle jäänyt näyttelijä Hilary Swank ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan, vaikka hänen tekemisistään ei olekaan uutisoitu kovin laajasti. Alkuvuodesta hän kohahdutti Oscar-gaalan jatkoilla historiallisen paljastavalla asullaan.

Naisen uusi Conviction-elokuva oli Yhdysvalloissa ensi-illassa 15. lokakuuta ja kyseinen elokuva oli haasteellinen Swankin hoikkuuden vuoksi. New York Post -lehteen haastateltu Swank kertoi näyttelevänsä kyseisessä elokuvassa yksinhuoltajaäitiä, joka on häntä 7 kiloa painavampi. Näyttelijäkaunotar joutui siksi lihotuskuurille, joka oli hankalaa toteuttaa hänen terveellisten elämäntapojensa vuoksi.

– Kuntoilen yleensä paljon ja syön terveellisesti. Jouduin muuttamaan elämäntapojani roolin takia aivan toiseen suuntaan ja se oli haastavaa. Olen esimerkiksi tottunut syömään sen verran, että minulla ei ole enää nälkä. Roolia varten jouduin syömään niin, että olin aivan ähkyssä. Urheilu oli myös poissa päivittäisistä rutiineistani, Swank kauhisteli New York Post –lehdelle.

Hilary Swank on voittanut parhaan naispääosan Oscarin elokuvistaan Boys Don’t Cry ja Million Dollar Baby. Naisen ura alkoi vuonna 1992 televisiosarjassa Buffy, vampyyrintappaja. Kaunotar on nähty myös pääosassa vuoden 2007 elokuvahitissä PS. I love you. Swank toimi vastaavana tuottajana tämän vuoden Conviction-elokuvassa, jossa hänet nähtiin myös naispääosassa Betty Anne Watersina. Kaunotar on palkittu upeasta urastaan omalla tähdellä Hollywood Walk of Famella.