Zoe Saldana on yhä kuuma pakkaus

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanhistorian tuottoisimmaksi elokuvaksi raketin lailla noussut Avatar nosti tähdeksi myös leffan naispääosaa esittävän Zoe Saldanan. Taannoin tämä tumma kaunotar kihlautui miesystäävänsä Keith Brittonin kanssa.

Viime kesänä Saldana kiinnitettiin Calvin Kleinin mainoskampanjan tähdeksi. Jo aiemmin hänet nähtiin Envy-sarjan alusvaatteiden mainoskuvissa, joiden perusteella leffakaunottarella voisi olla enemmänkin annettavaa mallimaailmassa. Nyt Zoe on poseerannut julkkisjuhlissa Los Angelesissa tavallista näyttävämpään mustaan mekkoon pukeutuneena.

32-vuotias Zoe Saldana ja 33-vuotiaan Keith Britton ovat seurustelleet jo kymmenen vuoden ajan. Näyttelijäkaunotar on pitänyt koko uransa ajan yksityiselämänsä tiukasti poissa julkisuudesta, joten kihlautumisestakaan lienee turha odottaa parin virallista tiedotetta. Parhaillaan Zoe Saldana nähdään elokuvassa The Losers, jonka ensi-iltaa juhlittiin Hollywoodissa aiemmin tällä viikolla. Seuraavaksi hänet nähdään valkokankaalla Death At A Funeral -elokuvassa, jossa hänen vastanäyttelijänään toimii James Marsden. Lisäksi hänen kerrotaan olevan mukana myös Star Trek -leffan jatko-osassa.


(Kuva: BANG Showbiz)

Uusimmat