Kelsey Grammer kihloihin 26 vuotta nuoremman naisen kanssa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Frasier-komediasarjassa samannimistä psykiatria näyttelevä Kelsey Grammer on ollut viime vuosina vähän otsikoissa, ja suurinta huomiota herätti miehen terveydentilan äkillinen lasku kaksi vuotta sitten. Tiedottajan mukaan Grammer sai tuolloin lievän sydänkohtauksen lomaillessaan Hawaijilla, mutta onneksi hän selvisi tilanteesta hyvin. Tällä hetkellä televisionäyttelijä on elämänsä kunnossa.

Hollywood kohisee nyt vaihteeksi mukavasta uutisesta, sillä 55-vuotias Grammer on päättänyt mennä naimisiin. US Magazine -julkaisu kertoo Grammerin rengastaneen naisystävänsä 29-vuotiaan Kayte Walshin näyttävän timanttisormuksen avulla. Kihlaus ei ole kuitenkaan tuore, vaan miehen edustajan mukaan pari on ollut kihloissa jo jonkun aikaa.

Asia haluttiin pitää pitkään sisäpiirin tietona Grammerin elämäntilanteen vuoksi. Grammerille kihlaus ja sitä seuraava avioliitto eivät ole nimittäin ensimmäisiä laatuaan, sillä ex-vaimo Camille Donatacci sai mieheltä kenkää viime kesänä. Kyseinen ero ei ole saanut vielä lopullista päätöstä oikeudesta, joten Grammer ja nuorikko Wash joutuvat vielä odottamaan hetken hääkellojen soimista.

Uusimmat