Google listasi Suomen haetuimmat julkkikset

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suurin hakukone Google on jälleen julkaissut tilastoja vuoden haetuimmista julkkistähdistä. Haetuin suomalainen julkkis oli hieman yllättäen rääväsuuräppäri Petri Nygård. Kohublondi Johanna Tukiainen sijoittui tilastossa vasta toiseksi, Helsingin Sanomat kertoo.

Ulkomaisista julkkiksista haetuin oli Suomessa poptähti Lady Gaga. Kaikista hakusanoista suosituin oli Googlen mukaan Facebook, mutta myös YouTube ja iltapäivälehdet olivat listan kärkipäässä. Kärkipään suurin putoaja oli IRC-Galleria, mutta muuten lista pysyi pitkälti viime vuoden kaltaisena.

Viime viikolla Yahoo! julkaisti tietoja Britannian haetuimmista julkkiksista. Tulos oli yllättävä, sillä yksi varsin tuore julkkistähti nousi kärkisijoille useammassakin ryhmässä. Viime vuonna povipommi Katie Price oli Britannian haetuin julkkisnimi, mutta nyt hän sai tehdä tilaa Cheryl Colelle. Maailman seksikkäimäksi rankattu nainen oli ylivoimainen ykkönen sekä julkkisten että poptähtien listalla. Skandaalimainen avioero jalkapallotähti Ashley Colesta lienee vaikuttanut Colen nousuun, mutta hän on pysytellyt tiiviisti otsikoissa myös muiden muassa X Factor -ohjelman ansiosta ja oltuaan kuolemaisillaan malariaan.

Kolmanneksi haetun julkkistähti oli Britanniassa poptähti Lady Gaga. Kymmenen kärjen paras mies oli sijalla neljä komeillut John Terry. Viidentenä oli Angelina Jolie ja kuudentena Victoria Beckham. Kymmenen joukossa olivat myös Megax Fox, Justin Bieber ja Katy Perry sekä listan toinen mies Peter Andre. Lehti julkisti myös haetuimmat skandaalit, ja listan kärjessä oli edellä mainittu Cheryl Colen avioero. Toisena oli Mel Gibsonin pahoinpitelyskandaali.