Maailmankuulu pornotähti kuoli sydänkohtaukseen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Aikuisviihteen maailmasta on jälleen saatu suru-uutisia, kun yksi alan legendaarisista tähdistä on poissa. Amerikkalainen pornotähti John Leslie menehtyi nimittäin sunnuntaina Marin Countyssä sijaitsevassa kodissaan sydänkohtaukseen. Hän oli kuollessaan 65-vuotias.

Lukuisia palkintoja pornourallaan saanut John Leslie aloitti uransa 1970-luvun puolivälissä, kun hänen ensimmäinen suurempi roolinsa nähtiin vuonna 1976 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Autobiography of a Flea. Elokuvassa olivat mukana myös Annette Haven, Jean Jennings, Paul Thomas ja ehkäpä maailmanhistorian maineikkaan miespuolinen pornotähti John Holmes.

Leslien pornoura jatkui menestyksekkäänä aina 1980-luvulle saakka, muttta hän tähditti aikuisviihteen elokuvia vielä vuonna 2006, jolloin hän teki jo myös muita kuin pelkkiä pornorooleja. Samalla Leslie oli siirtynyt hiljalleen kameran edestä taakse, sillä hän aloitti elokuvien ohjaajana jo vuonna 1988.