Joss Stone esitteli mallikkaan bikinikroppansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen 23-vuotias soul-tähti Joss Stone on aiheuttanut taannoin kohua varsin vapaamielisillä ja harkitsemattomilla lausunnoillaan. Laulaja paljasti nimittäin käyttävänsä kannabista säännöllisesti.

Viime aikoina suosikkilaulaja on kuitenkin pysytellyt poissa kohuotsikoista, mutta nyt nuori laulajatähti on ikuistettu nauttimassa lomatunnelmaistaan mustavalkoisiin bikineihin pukeutuneena. Kuvien perusteella hän voisi harkita laulamisen lisäksi myös malliuraa.

Edellä mainitussa huumekohussa laulajatähti kertoi Star-lehdelle antamassaan haastattelussa kannabiksen olevan vähemmän haitallista kuin alkoholi. Lausunto suututti huumeita vastustavat tahot, joiden mielestä se saa kannabiksen käytön tuntumaan hohdokkaalta.

– Poltan ruohoa, mutta en pidä sitä huumeena. Se on ennemminkin yrttiä. En kadu lainkaan tämän sanomista. Minusta kaikki polttavat ruohoa ja ne jotka sanovat muuta valehtelevat. Ruoholle on annettu tällainen ”pirullinen leima”, mutta onko se todella vaarallista? Se saa sinut nauramaan katketaksesi. Minusta alkoholi on paljon vahingollisempaa, sillä ihmiset menevät siitä sekaisin, Joss Stone totesi.

Joss Stone teki läpimurtonsa vuonna 2003 albumillaan The Soul Sessions. 16-vuotiaan teinitytön, oikealta nimeltään Jocelyn Eve Stoker, tulkintoja ja lauluja ylistettiin tuolloin laajasti. Doverista kotoisin oleva Stone nähtiin jo 14-vuotiaana laulamassa BBC:n televisio-ohjelmassa Star for a Night. Ohjelman ansiosta kykyjenmetsästäjät kuitenkin löysivät hänet, ja ensimmäisen sopimuksensa Joss Stone allekirjoitti BMG:n kanssa viidentoista ikäisenä vuonna 2002.

Uusimmat