Kuin kaksi marjaa: Katy Perry ja rintava Jessica Rabbit

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalla suurta suosiota saavuttanut poptähti Katy Perry avioitui taannoin näyttelijämiehensä Russell Brandin kanssa Intiassa. Sittemmin Perry on ollut otsikoissa muistakin syistä kuin pelkästään paljastavien asujensa takia.

Aiemmin tällä viikolla verkossa julkaistiin video, jossa Katy Perry nähtiin vierailemassa Simpsonit-animaatiosarjassa. Sarjan jouluspesiaalissa hän näytteli baarimikko Moen tyttöystävää. Nyt Katy on kuvattu jälleen myös lavalla, kun hän esiintyi VH1 Salute The Troops -tapahtumassa paljastavassa punaisessa mekossa. Asu toi elävästi mieleen Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? -elokuvan muodokkaan naishahmon Jessica Rabbitin, jonka voi katsastaa tästä.

Katy Perry kertoi vastikään, että perheen perustaminen tulee menemään musiikkiuran ohi, sillä hän haluaa käyttää aikansa parisuhteensa vaalimiseen sekä lapsen kasvatukseen. Jälkikasvua ei ole vielä tulossa, mutta lähitulevaisuudessa sen aika kuitenkin koittaa.

– Laulaminen on minulle erittäin tärkeää, mutta kun lapset tulevat mukaan kuvioon, he ovat päähuomioni kohteena. En koskaan laittaisi musiikkiuraani lasten edelle. Kyse on siten työn sovittamisessa lastenhoidon ympärille, Katy Perry kertoi Access Hollywoodille.