Baywatch-tähden realitysarjasta kaikkien aikojen FLOPPI

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ritari Ässä ja Baywatch -televisiosarjoista aikoinaan tunnetuksi tullut näyttelijä David Hasselhoff on ollut viime vuosina esillä lähinnä päihdekierteensä merkeissä. Asia tuli kertaheitolla esiin kolme vuotta sitten, kun julkisuuteen vuoti raju paljastusvideo.

Parhaillaan Euroopassa Brittien X Factor -ohjelmaa tuomaroiva televisiotähti käynnisti äskettäin myös oman realityohjelmansa, joka on kuitenkin nyt kohdannut karun päätöksen. Se on nimittäin lakkautettu vain kahden jakson jälkeen. Täsmälleen yhtä monen jakson jälkeen hänet pudotettiin taannoin Tanssii tähtien kanssa -kilpailusta. Amerikkalaiset viihdelehdet vitsailevatkin nyt, että edes Baywatchin hengenpelastajat eivät kykene pelastamaan Hasselhoffia.

58-vuotiaan tähden mukaan edellä mainittu video ja siitä aiheutunut kohu saivat hänet ymmärtämään ongelmiensa laajuuden, mutta vielä vuonna 2009 hän joutui alkoholismin takia kolme kertaa sairaalahoitoon. Hasselhoff myöntää taistelleensa vuosien ajan alkoholismia vastaan ja menettäneensä elämäsä hallinnan. Video sai hänet kuitenkin ottamaan viimein itseään niskasta kiinni, kun ongelma tuli julkisuuteen.