Hittiyhtye tarjoaa levynsä ilmaiseksi netissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Harva yhtye tuottaa musiikkia vain virtuaalisesti, ja yksi näistä harvinaisuuksista on brittibändi Gorillaz. Sarjakuvahahmoinen bändi tunnetaan muiden muassa hiteistään Clint Eastwood, Feel Good Inc., Stylo, Dare, On Melancholy Hill ja 19-2000.

Gorillaz haluaa nyt lähestyä fanejaan ilmaisella tavalla, sillä Perth Now -julkaisu kertoo yhtyeen uusimman albumin olevan joulupäivänä ladattavissa ilmaiseksi Gorillazin kotisivuilta. Jouluaattona saa ladata myös yhden uuden kappaleen videon, joten kuunneltavaa ja katsottavaa riittänee ainakin joulun ajaksi.

Gorillaz perustettiin Iso-Britanniassa noin 12 vuotta sitten ja sen perustajina toimivat Blurista tuttu Damon Albarn ja Tank Girl -yhtyeen Jamie Hewlett. Sarjakuvahahmoista koostuvan virtuaalisen yhtyeen tuotannossa on vieraillut myös tunnettuja artisteja runsain määrin. Yhtye on päässyt Guinnessin ennätystenkirjaan kaikkien aikojen menestyneimpänä virtuaaliyhtyeenä. Sen debyyttialbumia on myyty yli 6 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti.

Uusimmat