Elton John oli kuolla huumeisiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuimpiin julkihomoihin lukeutuva poptähti Elton John yllätti helmikuussa uskonnolliset piirit varsin kärkevällä lausunnollaan. Artisti kertoi tuolloin Parade-lehden haastattelussa, että hänen mielestään Jeesuksen täytyi olla homo. Kohu laantui hiljalleen, mutta artisti pysyi pitkään hiljaa.

Nyt Elton on palannut otsikoihin muistelemalla vakavia päihdeongelmiaan. Supertähti on urallaan taistellut sekä alkoholismia että huumeongelmaa vastaa, eikä ole aina ollut voiton puolella. Hän on nyt nimittäin myöntänyt olleensa hyvin lähellä kuolemaa.

– Se oli hyvin lähellä. Tarkoitan, että minulla oli epilepsiakohtauksia ja muutuin siniseksi. Ihmiset löysivät minut lattialta ja nostivat sänkyyn. 40 minuutin kuluttua olin jo vetämässä uutta viivaa. Niin syvällä olin, Elton John kertoi Piers Morganin haastattelussa.

– En koskaan pitänyt itseäni narkkarina. Minusta narkomaanit olivat niitä, jotka pistävät neulalla itseään. Minä olin kuitenkin kaikista suurin narkkari. Valvoin päiväkausia, poltin jointteja, join pullon viskiä, nukuin puolitoista päivää. Heräsin koska olin niin nälissäni, söin ja oksensin. Niin traagista elämäni oli.

Suomessakin viime talvena konsertoinut Elton John kertoi syksyllä olevansa liian vanha elektroniikkamusiikille. Mies tunnustaa jumaloivansa dancelevyjä, mutta totesi ettei itse voisi tehdä dancemusiikkia, sillä se ei sopisi hänen tyyliinsä. Samalla Elton kertoi Rolling Stones -yhtyeen olevan hänen suosikkiyhtyeensä.