Kristina ja Karissa Shannonin käänsivät katseet

Viihdeuutiset · Stara.fi

Playboy-lehdestä, realitysarjasta ja glamour-mallikuvista Yhdysvalloissa tunnetuksi tulleet kaksossiskokset Kristina ja Karissa Shannon ovat kotimaassaan jo varsin tunnettu kaunotarpari. Kaksosista erityisesti Karissa on nähty usein viihdelehtien sivuilla.

Tällä kertaa siskoksista siskokset ovat poseeranneet pitkästä aikaa yhdessä, kun he osallistuivat Somewhere-elokuvan ensi-iltajuhliin ArcLight Cinema -elokuvateatterissa Los Angelesissa. Neitokaiset olivat valinneet asuikseen varsin näyttävät kokonaisuudet.

21-vuotiaat kaksoset Kristina ja Karissa Shannon tulivat tunnetuiksi viimeistään kun he seurustelivat molemmat samaan aikaan Playboy-moguli Hugh Hefnerin kanssa vuonna 2008. Suhteen myötä he pääsivät mukaan myös suosittuun The Girls Next Door -realitysarjaan. Vuoden 2010 tammikuussa Hefner kuitenkin ilmoitti, että tytöt muuttavat pois Playboy Mansionista, mutta molemmat jatkoivat televisiosarjassa. Vuonna 2007 siskokset pidätettiin epäiltynä kotibileissä tapahtuneesta pahoinpitelystä. Syyskuussa 2010 ensimmäiset kuvat Karissan ja hänen poikaystävänsä Sam Jonesin yhteisestä kotipornovideosta julkaistiin verkossa.