Pettämisestä kiinni jäänyt poptähti: ”Olen tehnyt virheitä ja olen niistä pahoillani”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme keväällä kuinka Boyzone-yhtyeestä aikoinaan tunnetuksi tullut poptähti Ronan Keating erosi vaimostaan Yvonnesta kahdentoista vuoden yhteiselon jälkeen. Tuolloin selvisi, että Ronan oli pettänyt vaimoaan ja uskottomuus paljastui kun vaimo löysi hänen salaisen kännykkänsä.

Puhelimen sisältäneet tekstiviestit paljastivat vaimolle, että hänen aviomiehellään oli suhde kymmenen vuotta nuoremman tanssijattaren Francine Cornellin kanssa. Yvonne ei kuitenkaan halunnut antaa periksi ja yhteistä taivalta jatkettiin. Daily Star -lehden haastattelema Ronan Keating paljastaa avioliiton korjaamisen vaativan kuitenkin rutkasti töitä, kuten myös luottamuksen palaaminen suhteeseen.

– Me teemme töitä kaiken eteen. Haluamme elämämme takaisin ja tämä kaikki on uutta alkua. Olemme aloittaneet puhtaalta pöydältä ja sen vuoksi olen nöyränä pyytänyt häneltä anteeksi suhdettani myös julkisesti, Ronan Keating julisti Daily Star -lehden haastattelussa.

– Vaimoni on elämäni valo ja inspiroivin nainen kaikista elämäni aikana tapaamistani ihmisistä. Olen tehnyt virheitä ja olen niistä pahoillani. Minun täytyy mennä itseeni, jotta ymmärtäisin syyt tekooni. Kaikki oli pahaa ja mustaa, mutta vaimoni johdatti minut takaisin valoon. Rakastan sinua Yvonne.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat