Rasmuksen Lauri tekee soolodebyytin Emma-gaalassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seuraava Emma-gaala järjestetään 26. helmikuuta 2011 Barona Areenalla Espoossa. Illan aikana nautitaan musiikkiesityksistä ja palkitaan kuluvan vuoden ansioituneita taiteilijoita. Tilaisuus esitetään tuttuun tapaan suorana lähetyksenä TV2-kanavalla.

Tähän mennessä Emma-gaalan varmistuneita esiintyjiä ovat Etno-Emmalla palkittu Paleface, Antti Tuisku, PMMP, Kaija Koo, Reckless Love, Suvi Teräsniska, Katri Helena, Jussi Hakulinen ja Von Hertzen Brothers.

Juhlagaalassa nähdään myös The Rasmus –yhtyeen Lauri Ylösen maailman ensiesitys miehen maaliskuussa julkaistavalta sooloalbumilta. Illan kruunaa suoran televisiolähetyksen jälkeen Vuoden live –Emmalla palkitun Jenni Vartiaisen keikka.