Alle 170-senttiset kaunottaret saavat oman missikilpailun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Missimaailmassa pituus on ollut aina valttia, mutta viime aikoina esimerkiksi Miss Suomi Viivi Pumpanen on aiheuttanut lyhyydellään vilkasta keskustelua missien mitoista. Nyt Suomeen on perustettu oma missikilpailu lyhyille kaunottarille.

Miss Venus -kilpailu on kauneuskilpailu alle 170 senttiä pitkille tytöille. Kilpailijat ovat iältään 16 – 25 vuotiaita. Kyseinen kilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa vuonna 2011, mutta siihen on voinut ilmoittautua jo viime kesäkuusta asti. Ilmoittautuminen päättyy vuodenvaihteessa.

Kilpailun finaali järjestetään The Circus yökerhossa ensi keväänä. Voittajan ja voittajakolmikon valitsee internetin välityksellä yleisö. Äänestyksen on tarkoitus alkaa tammikuussa, kun tyttöjen kuvat tulevat julki Miss Venus -kilpailun sivuille. Kilpailun voittaja saa järjestäjän ilmoituksen mukaan palkinnoksi kuvausmatkan Afrikkaan. Matkalle mukaan lähtee huippukuvaaja sekä meikkaaja.

Uusimmat