Lady Gagan kiertueväkeä pidätetty Euroopan lumimyrskyssä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tänään kuinka teinitähti Taylor Momsen on parhaillaan jumissa Saksassa, kun hänen eilinen paluulentonsa Yhdysvaltoihin peruttiin lumimyräkän takia. Hän ei suinkaan ole ainoa supertähti, joka kärsii lumikaaoksesta. Nyt myös Lady Gaga on joutunut ongelmiin.

Maailman tämän hetken suosituin poptähti Lady Gaga on parhaillaan Ranskassa, jossa poliisi on eilisestä saakka kieltänyt rekoilta pääsyn moottoriteille. Tästä syystä myös Lady Gagan konserttivarustusta kuljettavat rekat ovat jääneet jumiin. Supertähti joutui siksi perumaan konserttinsa Pariisissa.

– Kaikki 28 Monsterball-kiertueeni rekkaa ovat olleet Ranskan hallituksen takia jumissa 26 tuntia. Kaksi henkilökuntaani kuuluvaa on pidätetty, koska he yrittivät päästä Pariisiin, jotta olisimme voineet esiintyä. Olen raivostunut ja epätoivoinen. Tämä on epäreilua faneilleni ja minulle. Olen vihainen ja surullinen, Lady Gaga kirjoitti Twitter-blogissaan.

Tähti yritti ryhmineen päästä esiintymään myrskystä ja rekkojen ajokielloista huolimatta konsertin riisutulla versiolla, mutta edes äänentoistoa ja sähköntuotantoa kuljettaneet rekat eivät päässeet liikkeelle, vaan niiden kuljettajat pidätettiin. Nyt konserttia yritetään järjestää ensi tiistaille.

Uusimmat