Lehtiväite: Tom Cruise ja Katie Holmes erosivat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodissa on ollut viimeisen parin kuukauden ajan käynnissä todellinen erobuumi, sillä parissa kuukaudessa on eronnut enemmän julkkispareja kuin normaalisti koko vuoden aikana. Viihdemaailmassa pohditaankin parhaillaan kuumeisesti kuka on seuraava eroaja.

Amerikkalainen Star!-viihdelehti on kunnostautunut jo lukuisia kertoja uutisoimalla sellaisista julkkisparien eroista, joita ei ole lopulta koskaan tapahtunut. Lehti uutisoi parin kuukauden välein esimerkiksi Brad Pittin ja Angelina Jolien erosta, mutta pariskunta on edelleen yhdessä ja tuoreimpien tietojen mukaan suunnittelee häitä ensi vuodelle.

Uudessa numerossaan Star!-lehti väittää, että supertähtipari Tom Cruise ja Katie Holmes olisivat eronneet. Lehti kertoo kuinka Holmes on korviaan myöden kyllästynyt Cruiseen ja siksi jättänyt miehen. Lisäksi jutussa kerrotaan kuinka Katie Holmes sai hermoromahduksen, jota selvittelemään soitettiin jopa poliisit ja että hän suuntaisi nyt toipumaan erosta äitinsä luokse. Eroväitteitä ei voida pitää kovin uskottavina, eikä asiasta ole uutisoitu muissa lehdissä.

Uusimmat