Hollywood-hottis Olivia Wilde paljasti Staralle joulusuunnitelmansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomenkin valkokankailla nähdään parhaillaan Tron: Perintö -elokuva, joka sai ensi-iltansa perjantaina. Elokuvan pääosissa nähdään Jeff Bridges ja Olivia Wilde. Viihdelehti Stara tapasi molemmat tähdet äskettäin Pariisissa, jonne tähdet oli lennätetty kertomaan elokuvasta.

Olivia Wilde kertoi haastattelussa omista joulusuunnitelmistaan, jotka ovat suomalaisittainkin varsin tavallisia.

– Menemme perheeni kanssa joka joulu vuorille laskettelemaan. Minä lumilautailen ja nukun, koska se on vuoden ainoa hetki kun minulla on siihen aikaa. Odotan todella kovasti, että pääsen nukkumaan tänä jouluna, Olivia Wilde kertoi Staralle.

– En oikeastaan halua mitään lahjoja. Juuri nyt tunnen itseni maailman onnekkaimmaksi ihmiseksi, joten haluan vain tavata perheeni ja rauhoittua. Haluan saada aikaa lukeakseni oikean kirjan käsikirjoitusten sijaan. Siitä tulee hauskaa.

Katso Olivia Wilden videohaastattelu kokonaisuudessaan tästä.