Kolmiodraama: Sandra Bullock vei Scarlett Johanssonin aviomiehen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme taannoin, kuinka näyttelijäpariskunta Scarlett Johansson ja Ryan Reynolds ovat hakeneet avioeroa. Pariskunta on vakuutteli väliensä säilyvän hyvinä. Eilen Yhdysvalloissa uutisoitiin kuitenkin uusista väitteistä, joiden mukaan näyttelijä Sandra Bullock olisi mukana suhdesotkussa.

Tänään näille väitteille on saatu vahvistusta, sillä Sandra Bullock ja Ryan Reynolds ovat sisäpiirin lausuntojen mukaan pari. Mikäli väitteet pitävät todella paikkansa, olisi Bullock vienyt siinä tapauksessa ystävänsä aviomiehen.

Reynolds ja Bullock näyttelevät rakastavaisia elokuvassa The Proposal, ja nyt heidän epäillään vieneen roolinsa myös tosielämään. The Sun -lehti kertoo tähtinäyttelijöiden viettäneen nimittäin uudenvuoden yhdessä. Lehden mukaan intiimeissä juhlissa oli läsnä myös Bullockin perheenjäseniä. Julkkisparin kerrotaan olleen koko illan hyvin lähekkäin ja kosketelleen toisiaan avoimesti.