Katie Holmes homssuisena Beverly Hillsissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Tom Cruisen kanssa jokunen vuosi sitten naimisiin mennyt ja perheen perustanut näyttelijäkaunotar Katie Holmes on yrittänyt viime aikoina tehdä paluuta työrintamalle. Lapsensa kanssa viime vuodet lähinnä kotiäitinä viettänyt Katie kiinnitettiin taannoin History Chanellin uuteen The Kennedy’s televisiosarjaan.

Viime viikolla Yhdysvalloissa kuitenkin uutisoitiin, että televisiokanava päätti yllättäen hyllyttää koko sarjan. Tieto oli todellinen shokki, sillä sarjan tekeminen maksoi pitkän pennin. Samalla sen piti olla Katie Holmesin paluu kirkkaiden tähtien joukkoon. Holmesille takaisku oli siis kova.

Nyt Katie on kuvattu varsin homssuisen näköisenä shoppailemassa Beverly Hillsissä. Pari päivää aiemmin hän oli käynyt Kanadassa tervehtimässä miestään Tom Cruisea tämän uuden Mission Impossible -elokuvan kuvauksissa.

Katie Holmes näyttelee sarjassa Jackie Kennedyn rooliin, kun John F. Kennedyn roolissa nähdään puolestaan Greg Kinnear. The Hollywood Reporterin mukaan sarja tyssäsi käsikirjoitukseen, joka ei kanavan mielestä toiminut. Valmis televisiosarja ei kuitenkaan jää kokonaan ilman katsojia, sillä se on määrä esittää Kanadassa 6. maaliskuuta alkaen ja sen jälkeen levittää myös kansainvälisille markkinoille.