Duudsonit on Vuoden paras tv-ohjelma

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kultainen Venla  -gaalassa palkitaan tänään kotimaisia televisiotähtiä ja -ohjelmia. Hetki sitten Vuoden parhaaksi televisio-ohjelmaksi valittiin Duudsonit. Pohjalaiset hurjapäät ovat valloittaneet kuluneen viime vuoden aikana erityisesti Yhdysvaltoja Dudesons in America -ohjelmallaan.

Amerikkalainen tuotantokausi ehdittiin jo esittää Yhdysvalloissa, mutta tällä viikolla se alkoi viimein myös Suomessa. MTV-kanavalle tuotettu sarja toteutettiin suomalaisittain massiivisella kuuden miljoonan dollarin budjetilla, joten kaikkiin kahteentoista jaksoon oli käytettävissä keskimäärin puoli miljoonaa dollaria.

Sarjan kohua herättänyt ja Yhdysvalloissa hyllytetty jakso Inkkarit ja länkkärit nähdään Suomessa perjantaina 28. tammikuuta. Intiaanijärjestöt raivostuivat ohjelman sisällöstä ja Music Television päätti jättää jakson uusinnat ja nettiesityksen näyttämättä.

Perjantaina Duudsonit kohahduttivat vieraillessaan Yleisradion suorassa Puoli seitsemän -ohjelmassa. Haastattelun päätteeksi Duudson-Jukka päätti riisua housunsa ja esitellä ”koko komeutensa” televisiokatsojille.