Kate Moss märkänä ja vähäpukeisena

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippumalli Kate Moss ja hänen kihlattunsa Jamie Hince esiteltiin jo reilut kolme vuotta sitten toisilleen Jude Lawn ex-vaimo Sadie Frostin toimesta. Tämä tapahtui vain kolme kuukautta sen jälkeen kun Moss oli eronnut rokkari Pete Dohertysta. Nyt Kate Moss haluaa palata juurilleen.

Huippumalli nähdään parhaillaan Love Magazine -lehden kansikuvassa keskellä intohimoista suudelmaa malli Lea T.:n kanssa. Nyt CityRag-verkkolehti on koostanut Mossin paluun kunniaksi kuvagallerian huippumallin uran näyttävimmistä otoksista. Niissä hänet nähdään muiden muassa pikkuhoususillaan sängyllä ja märkänä suihkulähteessä.

Kate Moss on ollut malliurallaan mukana muiden muassa Rimmel London ja Dior-kosmetiikkayhtiöiden kampanjoissa. Meikkaus on monelle raskasta puuhaa, mutta Moss kertoi Daily Mail -julkaisulle rakastavansa työmeikkiään. Kuvaukset ja näytökset tehdään aina raskaalla ja näyttävällä meikillä. Ehostus töitä varten on kuitenkin tarpeeksi hänelle. Vapaalla huippumalli haluaa panostaa luonnolliseen ulkonäköön ja ihon puhtauteen.

Moss osaa myös laulaa – ainakin lähipiirin mukaan. Pop Eater -julkaisu kertoo naisen työstävän parhaillaan albumia miesystävänsä Hincen kanssa. Mies on Kills-yhtyeen kitaristi, joten ammattitaitoa löytyy. Kyseessä ei ole Kate Mossin ensimmäinen askel kohti musiikkimaailmaa. Malli kirjoitti nimittäin aikoinaan ex-miehensä Pete Dohertyn bändille neljä kappaletta. Moss esiintyi myös mukana yhdessä Dohertyn biisissä. Tämän lisäksi Moss on esiintynyt yhdessä Oasis ja Lemonheads-yhtyeiden kanssa.

Uusimmat