Lemmikkikissa ollut puussa koko elämänsä – katso video

Nettivideot · Stara.fi

Kissat kiipeävät aika ajoin puuhun siten, että ne eivät kykene tulemaan sieltä alas omin voimin. Tai ainakin omistaja niin luulee. Tästä syystä joskus jopa palokunta joudutaan kutsumaan hätiin pelastamaan lemmikkiä tikasauton avulla.

Kaikki kissat eivät halua tulla pois puusta, mistä nähdäänkin nyt mainio esimerkki Wisconsinista, Yhdysvalloista. Emo synnytti kissan puussa viime vuoden kesäkuussa. Muut poikaset emo kantoi alas, mutta yksi jäi puuhun, jossa se on ollut siitä saakka. Siis koko kahdeksan kuukauden elämänsä ajan. Almond-niminen kissa ei halua tulla alas, mutta siitä huolimatta se voi ainakin ulkoisesti varsin hyvin talvipakkasesta huolimatta. Katso video tästä tai artikkelin alta.

Kissan omistaja Ron Venden rakensi kissalle pienen pesän puuhun ja hän kiikuttaa puuhun kissalle myös ruokaa, erityisesti salamia ja lihamureketta. Isäntä kertoi samalla, että hänellä ei ole mitään syytä ottaa kissaa väkisin alas puusta.

Uusimmat