Tila Tequila pokasi rocktähden? Artisti kieltää kaiken

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen realitytähti Tila Tequila on julkkistyrkky, joka nähtiin taannoin oman ohjelmansa lisäsi myös Celebrity Rehab -realityohjelmassa. Taannoin hän joutui raivostuneen väkijoukon pahoinpitelemäksi paljastettuaan rintansa festivaaleilla.

Nyt Tila on noussut otsikoihin väitetyn uuden miesystävänsä merkeissä. E! News nimittäin uutisoi eilen, että realitytähti tapailisi nykyisin maineikasta rocktähteä. Hän ja Dave Navarro tapasivat julkaisun mukaan jo puoli vuotta sitten ja suhde on hiljalleen vakiintunut. Lähipiirin mukaan suhde on vakaalla pohjalla. Navarro on kuitenkin asiasta eri mieltä, sillä hän kiisti väitteet heti tuoreeltaan Twitter-blogissaan.

28-vuotias Tila Tequila, oikealta nimeltään Thien Thanh Thi Nguyen, nähdään realitytähtenä myös Suomessa MTV-viihdekanavalla pyörivässä ohjelmassaan. Avoimesti biseksuaali Tequila oli kihloissa seurapiirijulkkis Casey Johnsonin kanssa. 30-vuotias Johnson & Johnson -jättiyhtiön perijätär kuoli kuitenkin yllättäen tammikuun alussa. Parhaillaan valokuvaaja Garry Sunin syyttää naista kidnappauksesta, joka kohdistui valokuvaajan naisystävään. Mies kertoo Tilan menneen neljän aseistetun miehen kanssa valokuvaajan tyttöystävän Shyla Jenningsin tykö ja kidnapanneen hänet 19. lokakuuta.

Uusimmat