Kate Hudson kiinnitetään pornotähdeksi?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Lindsay Lohan on ollut jo vuosia ongelmissa niin työ- kuin yksityiselämänsäkin saralla. Vankilassakin useampaan otteeseen istunut tähti menetti taannoin viimeisenkin elokuvaroolinsa, kun hän sai lähtöpassit Inferno-elokuvasta. Sittemmin roolin saajasta on ollut hieman epäselvyyksiä.

Viime vuoden puolella kerrottiin, että pornotähti Lindsa Lovelacen elämäkertarooliin olisi kiinnitetty Lindsay Lohanin tilalle ruotsalaiskaunotar Malin Akerman. Tuoreimpien tietojen mukaan ohjaaja Matthew Wilder ei ehkä olekaan vielä tehnyt ratkaisuaan. The Sun nimittäin uutisoi, että näyttelijä Kate Hudson käy parhaillaan neuvotteluja kyseisestä pääroolista.

Kate Hudson on parhaillaan raskaana, sillä hän odottaa toista lastaan. Se ei kuitenkaan ole lehtitietojen mukaan estänyt tuottajia harkitsemasta häntä rooliin. Samojen lähteiden mukaan James Franco olisi ehdolla pornotuottaja Chuck Traynorin rooliin.