Nylon Beatin Erin Anttila julkaisee sooloalbuminsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

1990-luvulla supersuosioon nouseesta Nylon Beat -yhtyeestä tuttu Erin Anttila julkaisee tänä keväänä ensimmäisen suomenkielisen sooloalbuminsa. Esimakua tulevalta levyltä antaa debyyttisingle Vanha nainen hunningolla. Kappaleen teksti ja sävellys ovat molemmat Erinin omaa käsialaa.

Nylon Beatin jälkeen Erin pakkasi laukkunsa ja muutti Irlantiin. Siellä koettu elämä toi mausteita ja vivahteita myös tulevalle albumille.

– Heti Nylon Beatin jälkeen aloin tehdä omaa musiikkia. Varsinainen sävellystyö tätä albumia varten alkoi pari vuotta sitten. Albumilla tullaan kuulemaan Irlantilaisille tyypillistä iloittelua, kuitenkaan unohtamatta suomalaisia mollivivahteita, Erin kertoo.

– Vanha nainen hunningolla -kappaleessa kuvataan sitä miten ihminen lähtee hakemaan elämän makuisia kokemuksia ja uuden alkua. Yleisesti tulevalla albumillani kappaleet kertovat henkilön pienen hetken fiiliksistä. Olen verrannut sitä näyttelemiseen: samaistutaan ihmiseen ja koetaan hänen kauttaan asioita.