Chantelle Houghtonin uusi suhde kuohuttaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Julkkisten Big Brother -kilpailun Britanniassa jokunen vuosi sitten voittanut Chantelle Houghton on sittemmin ollut runsaasti otsikoissa sekavien mieskuvioidensa merkeissä. Samalla hän on kerännyt palstamillimetrejä esittelemällä muiden muassa rintojaan lehtien sivuilla.

Taannoisen avioeronsa jälkeen Chantellen mieskuviot ovat olleet sekavia, ja nyt häntä on kritisoitu suhteesta Crimewatch-ohjelman juontaja Rav Wildingiin. Suhde paljastui, kun pari poseerasi yhteiskuvassa Heat-lehdessä. Neitokainen on nyt kuitenkin iskenyt takaisin suhdetta kommentoineille.

– Minä ja Preston erosimme käytännössä jo neljä vuotta sitten, eikä minulla sittemmin ole ollut kunnon poikaystävää. Olin järkyttynyt avioliittoni särkymisestä, mutta olen vielä nuori ja haluan perustaa perheen. Minä rakastan Ravia. En ajattele mitä muut ihmiset siitä ajattelevat, Chantelle kertoi The Sun -lehdelle.

Julkkista muille kilpailijoille Celebrity Big Brotherissa koko kilpailun ajan näytellyt ja vasta ohjelman myötä julkkikseksi tullut 27-vuotias Chantelle Houghton avioitui pian kilpailun jälkeen BB-kilpakumppaninsa Samuel Prestonin kanssa, mutta avioliitto päättyi eroon alle vuodessa. Julkisuuden myötä miljonääriksi noussut Chantelle on viime aikoina keskittynyt lähinnä juontotöihin.