Katie Price alastomana uimassa?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen povipommi Katie Price on parhaillaan jo toisen riitaisen avioeron pyörteissä parin vuoden sisällä. Hänen ja Alex Reidin avioliiton päättymisestä kerrottiin pari viikkoa sitten. Ero ei ole sujunut kovin sopuisasti, mutta Price ottaa kuitenkin ilon irti tilanteesta.

Tällä viikolla julkkistähti on kuvannut uuden televisiosarjansa mainosta Sky Living -kanavalle. Videomateriaalia ei ole vielä nähty julkisuudessa, mutta povipommi julkaisi itse kuvan Twitter-blogissaan. Siinä hänet nähdään uimassa, ja veden heijastusten takia neitokainen näyttää olevan naku-uinnilla. Katie Price ei ole itse vahvistanut oliko hän alasti vai onko kyse vain heijastuksesta.

Viime viikolla Katie Price, eli Jordan, joutui heittämään miehensä Alex Reidin ulos pariskunnan kodista, kun tämä ei suostunut lähtemään vapaaehtoisesti. Nyt The Sun -lehti kertoo Pricen tappaneen Reidin alter egon. Miehen mukaan näin tapahtui, kun Katie Price paljasti Roxannen olemassaolon taannoin julkaisemassaan kirjassa. Tästä syystä mies vaatii nyt povipommilta korvauksia alter egon tappamisesta.

Katie Price