Idols-Martta vetäytyi kilpailusta – tässä syy

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen realitymaailmaan on saatu talven loppumetreillä sankka joukko uusia tähtiä, kun television suosittu formaattiohjelma on marssittanut ruutuihin lukuisia laulu-urasta haaveilevia potentiaalisia tähtiä. Tänään yksi heistä jätti yllättäen urakan kesken.

Hetki sitten Idols-kilpailussa nähtiin todellinen shokkikäänne, kun suosittu Idols-Martta ilmoitti lopettavansa kilpailun kesken. 17-vuotias jämsäläinen teki vaikean ratkaisunsa teatteriviikonloppuna yön tunteina.

Viihdelehti Staran Chaos Tube -blogitiimi tavoitti Martan heti tuoreeltaan kertomaan tunnelmia odottamattoman käänteen johdosta. Samalla hän paljasti haastattelussa miksi päätti iskeä hanskat tiskiin saamastaan suuresta mediahuomiosta huolimatta.

– Ensimmäisen päivän jälkeen yöllä minusta vaan alkoi tuntumaan, että olen nyt väärässä paikassa väärään aikaan. Jotenkin tajusin sen koko kisan vasta ollessani paikan päällä itse, Martta kertoi Staran Chaos Tube -blogille.

– Se kisa on oikeasti tosi raastavaa hermoille ja mä saatan olla liian nuori tollaseen kisavaihtoehtoon. Sen takia arvostan kyllä suuresti niitä, jotka pystyy ton viikonlopun ajan olemaan sillein rentona, koska eihän siellä kuitenkaan mistään elämästä ja kuolemasta ole kyse. Ehkä mulle parempi keino on kuitenkin yrittää sitten ihan omia reittejäni, rauhassa miettien.

Lue Martan koko haastattelu tästä. Staran saamien tietojen mukaan Martta vastailee fanien kysymyksiin Facebook-sivuillaan tunnin ajan tänään heti Idols-lähetyksen jälkeen.