Conan O’Brienin suosikkiohjelma näkyy nyt myös Suomessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuosittu televisioisäntä Conan O’Brien on saanut Suomessa vankan suosion, vaikka hänen nykyistä ohjelmaansa ei esitetäkään täkäläisillä televisiokanavilla. Taannoin ohjelman puolesta järjestettiin Helsingissä myös mielenosoitus.

Nyt Conan kuitenkin nähdään myös Suomessa, sillä uudet jaksot ovat katsottavissa viikon ajan ohjelman verkkosivuilla. Ohjelmat eivät ilmesty verkkoon suorina, vaan lähetystä seuraavana päivänä. Lisäksi ohjelman verkkosivuilla luvataan myös paljon muutakin materiaalia, kuten esimerkiksi podcasteja ja kulissien takaista kuvamateriaalia.

Suomalaisten odotetaan ottavan nettilähetykset vastaan innokkaasti. Verkkosivuillaan Conanin tiimi kehottaa kaikkia ulkomaisiakin liittymään suomalaisten Conan-ryhmään, jotta hänen ohjelmansa saataisiin täkäläisiin televisioruutuihin. Conanin tempauksesta kertoi ensimmäisenä YleX.