Taylor Momsen esiintyi liki alusvaatteisillaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nuori poptähti-näyttelijä Taylor Momsen on kohahduttanut jo lukuisia kertoja seksikkäillä ja paljastavilla esiintymisasuillaan niin kuvauksissa kuin esiintymislavoillakin. Gossip Girl -sarjasta tuttu 17-vuotias teinitähti kertoi taannoin ymmärtäneensä olevansa vain  tuote.

Pretty Reckless -yhtyeen laulajanakin tunnettu Taylor nähtiin viikonloppuna esiintymässä Torontossa, Kanadassa. Siellä hän nousi lavalle tyylilleen uskollisesti käytännössä pelkissä alusvaatteissa. Stay upit jalassa neitokainen näytti siltä kuin olisi unohtanut kiireessä pukea housut ylleen.

Taylor Momsen kertoi taannoin harrastaneensa seksiä papin kanssa ja että dildo on nykyisin hänen paras ystävänsä. Momsen on solvannut Rihannaa ”wannabe”-tähdeksi, mutta suurimpia haukkuja on saanut Momsenin lapsuudenaikainen katolilainen koulu. Koulu opetti Momsenin mukaan juuri sitä, että seksi ei ole normaali ja luonnollinen asia. Tämän vuoksi Momsen haluaa shokeerata maailmaa seksuaalisuuteen liittyvillä paljastuksillaan.