Lentokentän turvatarkastajat oikeuteen matkustajien intiimikuvista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miljoonat matkailijat tuskailevat päivittäin lentokenttien ylimitoitettuja turvatarkastuksia ja niiden aiheuttamia jonoja. Parhaillaan koekäytössä olevat nakuskannerit ovat nekin saaneet kovasti kritiikkiä. Pari viikkoa sitten agentti sai kuljetettua käsiaseen ”pomminvarman” laitteen läpi.

Nakuskanneri esittää matkustajat ilman vaatteita, eli se ikään kuin riisuu vaatteet pois. Viranomaiset ovat ilmoittaneet, että kuvia ei tallenneta minnekään, mutta taannoin niitä kuitenkin levisi yllättäen verkkoon. Jatkossa turvatarkastajat voivat saada vakavat syytteen tällaisten intiimikuvien katselemisesta työtehtävien ulkopuolella. Laki koskee myös muita turvatehtävissä olevia henkilöitä.

New Hampshiressa voimaan astuvan lain mukaan turvatarkastaja voi joutua oikeuteen myös mikäli hän koskettelee matkustajan rintoja tai sukupuolielinten aluetta ilman selvää syytä. Tällaisesta toiminnasta voi saada syytteen seksuaalisesta ahdistelusta, mikä taas tarkoittaa sitä että tekijän nimi joutuu seksirikollisten julkiselle listalle. Syytteen nostaminen tarvitsee kuitenkin aina ensin rikosilmoituksen. Asia nousi äskettäin esiin, kun televisiotoimittaja Steven Simonin kolmevuotias tytär tarkastettiin kovakouraisesti tytön itkiessä pelokkaana.