Heidi yllätti riisumalla pikkuhousunsa televisiossa – katso

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman menestyksekkäimpien supermallien joukkoon jo pitkään lukeutunut Heidi Klum on tehnyt mallin uransa lisäksi myös uraa televisiossa. Klum on juontanut muiden muassa Suomenkin televisiossa pyörinyttä Muodin huipulle -realityohjelman Yhdysvaltojen versiota.

Supermallin tuorein televisio-valtaus on Seriously Funny Kids -niminen ohjelma, jonka tiimoilta tähti on joutunut laittamaan myös itsensä naurunalaiseksi. Nyt hänet on nähty Jay Lenon ohjelmassa, jossa julkkiksilta kerättiin lahjoituksia lahjapakettiin. Kun Heidi ei keksinyt muuta annettavaa, riisui hän jalastaan käytetyt pikkuhousunsa lahjapakettiin.

Menestyksekkään mallinuransa ohella Heidi Klum on ehtinyt perustaa suurperheen poptähti-miehensä Sealin kanssa. Vuonna 2005 avioituneella pariskunnalla on kolme yhteistä lasta ja lisäksi Heidillä on tytär edellisestä suhteestaan formulapomo Flavio Briatoren kanssa. 37-vuotias huippumalli otti vuonna 2009 miehensä Sealin sukunimen, joten kaunotar onkin nykyisin virallisesti Heidi Samuel.