IS: Rahaa kritisoiva Munamies rahastaa: ”Kuusinumeroinen summa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Äskettäin päättynyt kotimainen Putous-viihdeohjelma nosti jälleen uusia sketsihahmoja suomalaisten tietoisuuteen, kun Vuoden sketsihahmo esitteli muiden muassa Timo Harjakaisen ja Munamiehen. Heistä jälkimmäinen valittiin lopulta voittajaksi.

Eilen Munamies-hahmon takaa löytyvä näyttelijä Riku Nieminen kritisoi rahaa Maria!-ohjelman haastattelussa. Hän on mukana Zeitgeist-liikkeessä, jonka mukaan yhteiskuntaa ei saisi rakentaa rahalla. Samalla hän kuitenkin kertoi suuntaavansa seuraavana aamuna ostamaan uutta autoa.

Tänään Ilta-Sanomat uutisoi, että raha on ilmeisesti sittenkin varsin merkityksellistä Niemiselle, sillä Munantuottajat ovat suivaantuneet hänen jättimäiseen palkkiovaatimukseensa. He olisivat halunneet Munamiehen kampanjansa mainoskasvoksi, mutta palkkiovaatimus kampanjasta oli Satamunan toimitusjohtaja Marko Haaviston mukaan kuusinumeroinen.