Charlie Sheen tweettaa rahasta – teki heti maailmanennätyksen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Charlie Sheen on parhaillaan uransa aallonpohjalla, eikä pinnalle pääsystä ole ainakaan vielä kovinkaan suuria odotuksia. Huumesekoilut ja sekavat lausunnot ovat vieneet hänet nyt ojasta allikkoon. Miehen suosio on kuitenkin edelleen suurta.

Yhä jatkuvasta suosiosta on osoituksena tuore maailmanennätys. Charlie Sheen avasi nimittäin äskettäin oman Twitter-tilinsä, jonne kertyi vuorokaudessa yli miljoona seuraajaa. Siihen ei ole kyennyt aiemmin kukaan muu tähti. Samalla Sheen kertoi myös syyn mikrobloggaamiseen. Hän paljasti ainoastaan rahastavansa sillä, koska hänellä ei ole tällä hetkellä mitään muitakaan töitä.

Charlie Sheenin Twitter-päivityksiä voi seurata kymmenien muiden supertähtien tavoin Staran Jetset®-palvelun kautta. Jetset seuraa reaaliajassa kiinnostavimpien tähtien kuulumisia.

Pari päivää sitten Sheen menetti lastensa huoltajuuden. Entinen vaimo Brooke Mueller teki tähdestä ensin oikeudessa lähestymiskieltovaatimuksen ja pian sen jälkeen viranomaiset hakivat lapset, Bobin ja Maxin, Sheenin kotoa. Oikeuden päätöksellä isä ei saa mennä 30 metriä lähemmäksi lapsiaan. Brooke Mueller väittää ex-miehensä uhanneen leikata hänen päänsä irti ja postittaa sen tämän äidille.