Nolo paljastus: Charlie Sheen ei kirjoita itse Twitter-päivityksiään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Charlie Sheen on parhaillaan uransa aallonpohjalla, eikä pinnalle pääsystä ole ainakaan vielä kovinkaan suuria odotuksia. Huumesekoilut ja sekavat lausunnot ovat vieneet hänet nyt ojasta allikkoon. Miehen suosio on kuitenkin edelleen suurta.

Charlie Sheen avasi nimittäin äskettäin oman Twitter-tilinsä, jonne kertyi vuorokaudessa yli miljoona seuraajaa. Siihen ei ole kyennyt aiemmin kukaan muu tähti. Nyt hän on kuitenkin joutunut noloon tilanteeseen, kun lähipiiristä paljastettiin että hän ei itse kirjoitakaan mikrobloginsa tekstejä. Radar Onlinen mukaan Sheenin nimissä viestit kirjoittaa Bob Maron -niminen palkattu avustaja. Näyttelijän kerrotaan kuitenkin keksivän itse kirjoitusten aiheet.

Charlie Sheenin Twitter-päivityksiä voi seurata kymmenien muiden supertähtien tavoin Staran Jetset®-palvelun kautta. Jetset seuraa reaaliajassa kiinnostavimpien tähtien kuulumisia.

Aiemmin tällä viikolla Charlie Sheen menetti lastensa huoltajuuden. Entinen vaimo Brooke Mueller teki tähdestä ensin oikeudessa lähestymiskieltovaatimuksen ja pian sen jälkeen viranomaiset hakivat lapset, Bobin ja Maxin, Sheenin kotoa. Oikeuden päätöksellä isä ei saa mennä 30 metriä lähemmäksi lapsiaan. Brooke Mueller väittää ex-miehensä uhanneen leikata hänen päänsä irti ja postittaa sen tämän äidille.