Idols-Lassin bändi ei niittänyt menestystä bändikisassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan käynnissä olevalla Idols-tuotantokaudella on nähty jo pari jymy-yllätystä, kun kaksi suosikkilaulajaa on jättänyt kisan kesken omasta tahdostaan. Ensin kisasta poistui Martta Hakala sen jälkeen selviä ykkössuosikki Lassi Valtonen. Viimeksi mainittu halusi keskittyä jatkossa yhtyeeseensä.

Nyt Lassin yhtye Tentacle Pillow on ollut mukana bändikilpailussa, mutta menestys ei ollut aivan yhtä suurta kuin yhtyeen rumpalin menestys Idolsissa. Tampereella pidetyssä Tampere Ilmiö -bändikisassa yhtye joutui nimittäin päästämään ohitse Popeda-kitaristi Costello Hautamäen poikien orkesterin Rockwallin.

Hopeasijalle yltäneessä Rockwallissa vaikuttaa Alex ja Jimi Hautamäen lisäksi Mustat Enkelit -orkesterista tutun Jussi Aaltosen poika Valtteri Aaltonen, joka on bändin laulaja.

Kisan voiton vei Minna Janger. Kolme orkesteria valittiin mukaan Band Tour- koulutukseen ja kiertueelle. Idols-Lassin Tentacle Pillow -yhtyeen lisäksi kiertueelle lähtevät Rockwalli ja Shock Haze. Tampere Ilmiö -bändikilpailu on tarkoitettu pirkanmaalaisille nuorille. Bändien jäsenistä vähintään puolet tulee olla 13-20 –vuotiaita.

Uusimmat