Johanna Tukiaisen rohkeat kylpykuvat päätyivät nettiin – katso

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suuren mediakohun saattelemana naimisiin helmikuun lopussa Lapin maisemissa astellut Johanna Tukiainen on ollut häiden jälkeen useita kertoja otsikoissa riideltyään tuoreen aviomiehensä kanssa milloin missäkin. Nyt pari päivää on sujunut kuitenkin rauhallisesti.

Samalla Johanna Tukiainen on julkaissut uusia valokuvia häistä ja niiden järjestelyistä. Kahdessa kuvassa Johanna yllättää poseeraamalla kylvyssä alastomana, ja nyt kuvat julkaistaan Johannan luvalla myös Starassa. Kyseisissä kuvissa Johanna nähdään nauttimassa vaahtokylvystään täysissä meikeissä ja kampauksessa romanttisesti ruusun terälehtien ympäröimänä.

Johanna Tukiainen



Kuva: Johanna Tukiainen

Johanna Tukiainen



Kuva: Johanna Tukiainen

Blogissaan Johanna Tukiainen kertoo, että keikkamyynti on vetänyt häiden jälkeen niin hyvin että hän joutui palkkaamaan sitä varten oman keikkamyyjän. Lähiaikoina hän tulee suuntaamaan myös kiertueelle yhdessä suositun Metropoli-kaupunkilehden kanssa.