”Berlusconilla seksisuhde 33 kaunottareen kahdessa kuukaudessa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Italian pääministeri Silvio Berlusconi on tuonut maalleen roppakaupalla kyseenalaista julkisuutta, eikä miehen puuhastelut ole vieläkään lopussa. Parhaillaan häntä syytetään oikeudessa seksin ostamisesta alaikäiseltä tytöltä. Oikeusjutun myötä julkisuuteen on tullut myös uusia tietoja.

Tänään Telegraph-lehti uutisoi, että syyttäjä väittää Berlusconin harrastaneen seksiä 33 eri naisen kanssa kahden kuukauden sisällä. Näistä yksi oli alaikäinen tyttö Karima El Mahroug, jolle Berlusconin kerrotaan maksaneen seksistä. Berlusconin ja El Mahrougin kerrotaan harrastaneen seksiä yhteensä 13 kertaa.

Muut naiset ovat olleet muiden muassa julkkiksia, malleja ja televisiotähtiä. Pääministeri on kiistänyt väitteet. Varsinainen oikeudenkäynti alkaa Milanossa 6. huhtikuuta. Pahimmillaan pääministeriä voi odottaa vuosien vankeustuomio, mikäli hänet todetaan syylliseksi.

Pari viikkoa sitten uutisoitiin, että Silvio Berlusconi käytti viinanhuuruisiin ja kauniita naisia pullisteleviin ökyjuhliinsa vuodessa huimat 35 miljoonaa euroa. Pelkästään maineikkaiden Bunga Bunga -seksiorgioiden naisiin kului noin 600.000 euroa vuodessa. Tiedot selvisivät oikeudenkäyntiin toimitetuista aieimmin salaisista tiliotteista.

Berlusconin henkilökohtainen DJ Danilo Mariani sai vuodessa palkkaa 120.000 euroa, Big Brother -julkkiskaunotar Angela Sozio sai saman verran. Pelkästään huiveihin ja kravatteihin kului 145.000 euroa, huonekaluihin 350.000 euroa, antiikkiin 750.000 euroa ja helikopteriin 600.000 euroa. Lakimiehet laskuttivat 1,2 miljonaa ja asunnon remontoiminen maksoi 1,7 miljoonaa euroa.