Charlie Sheen tyrmättiin totaalisesti: ”#Losing, Big Time”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miehen puolikkaat -sarjan entinen näyttelijä Charlie Sheen buuattiin viikko sitten lavalta ensimmäisellä livekeikallaan. Vaikeuksissa viime viikkoina ollut Charlie Sheen aloitti kovasti odotetut livekeikkansa, mutta jo ensimmäinen keikka päättyi katastrofiin. Nyt sama meno on jatkunut.

Sheen aloitti My Violent Torpedo of Truth -nimisen kiertueensa Detroitista, jossa Fox-teatterin yleisö osoitti mieltään surkean show’n takia siihen saakka kunnes näyttelijä lopetti keikan kesken. Sitä ennen osa yleisöstä oli jo lähtenyt pois. Livekeikka sisälsi muiden muassa näyttelijän oman kysymys-vastaus -haastattelun, hiphop-esityksen, videoita Charlien isästä Martin Sheenistä ja Johnny Deppistä sekä ”jumalattarien” esiintymisen.

Kiertueen pari seuraavaa keikkaa sujuivat hieman paremmin, mutta perjantaina New Yorkin maineikkaassa Radio City Hallissa nähty esiintyminen meni taas penkin alle. Yleisö osoitti jälleen mieltään koko keikan ajan. Myös viihdelehdet tyrmäsivät näkemänsä ja esimerkiksi Entertainment Weekly totesi Sheenin #Winning-tavaramerkkiin viitaten, että show oli ”#Losing, Big Time”. Samalla lehdissä ihmeteltiin, että miksi Sheen ei itse ymmärrä vetäytyä areenoilta koska hänen 15-minuuttisensa on ilmiselvästi ohi.