Kaksoset asuivat 67 vuotta lähes naapureina – toisistaan tietämättä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britanniassa on nyt päästy todistamaan ikimuistoista jälleennäkemistä, kun vuosikymmeniä toisistaan erossa eläneet kaksoset Jennifer ja Judith Walton löysivät jälleen toisensa. Erikoiseksi tarinan tekee se, että he elivät koko tuon ajan vain viiden kilometrin päässä toisistaan.

Vuonna 1943 erotetut kaksoset  ovat kävelleet lukemattomia kertoja toistensa ohi englantilaisessa Rotherhamin kaupungissa tietämättä olevansa sisaruksia. Kaiken lisäksi he ovat käyneet samalla lääkärillä ja hammaslääkärillä. Jennifer työskenteli 40 vuotta apteekissa, josta Judith haki lääkkeensä. Näiden yhteensattumien lisäksi heidän lapsensa ja lastenlapsensa kävivät samassa kerhossa.

Tytöt annettiin adoptoitavaksi sotavuosina, eivätkä he sen jälkeen olleet missään yhteyksissä. Judithin etunimi muutettiin adoptiossa, joten he eivät tunnistaneet toisiaan edes nimistään. Nyt 67 vuoden eron jälkeen he löysivät jälleen toisensa ja saivat tietää asuneensa koko tuon ajan lähellä toisiaan. Jennifer oli yrittänyt 14 vuoden ajan paikallistaa siskoaan, jonka hän luuli olevan Australiassa. Sisarukset saatettiin taas yhteen ITV-kanavan Long Lost Family -ohjelman avulla.