Vartijan raju raivonpurkaus päätyi nettiin – katso video

Nettivideot Ohhoh! · Stara.fi

Kännyköiden yleistymisen myötä verkkoon päätyy runsaasti aineistoa, jollaista ei aiemmin saatu tallennettua. Nykyisin kamerat ovat mukana aina ja joka paikassa. Suomessakin on saatu viime vuosina nähdä nettivideoilla kuinka yli-innokkaat vartijat syyllistyvät ylilyönteihin ja jopa pahoinpitelyihin.

Tuorein tapaus tulee Yhdysvalloista, jossa koulun kampuksen vartija käyttäytyy törkeästi häätäessään muutamaa skeittaria pois koulun pihamaalta. Hän turvautuu nimittäin pidemmittä puheitta väkivaltaan. Tämä siitä huolimatta, että pojat olivat kuvaamassa skeittitemppujaan videolle ja videokamera tallentaa edelleen tapahtumat.

Vajaan parin minuutin yhteydenoton aikana vartija ehtii iskeä useampaakin nuorta miestä, jotka vannovat julkistavansa videon. Näin lopulta tapahtuikin, ja nyt vartijan toimet ovat aiheuttaneet skandaalin. Pojat olivat todennäköisesti luvattomasti koulun alueella, mutta se ei oikeuta vartijaa lyömään heitä nyrkillä kasvoihin.