Masentunut mies söi oman sormensa – vihannesten kera

Ohhoh! · Stara.fi

Uusiseelantilainen mies on tehnyt masennuksen vallassa erikoisen tempauksen, sillä hän leikkasi irti oman sormensa. Kaiken lisäksi hän paistoi sormensa vihannesten kanssa ja lopulta vielä söi sen itse.

Tänään julkaistu Australasian Psychiatry -lehti kertoi ensimmäisenä tästä erikoisesta kannibalismista. 28-vuotias mies ei ollut sormensa leikatessaan ja syödessään huumeiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena, psykiatri Erik Monasterio kertoi lehdelle.

Miehen kerrotaan suunnitelleen syövänsä yhteensä kolme sormeaan, mutta lopulta hän tyytyi vain yhdeen makupalaan. Sen jälkeen mies ymmärsi soittaa itselleen apua. Hänet kiidätettiin sairaalaan ja sen jäljen psykiatriselle osastolle. Aiemmin vastaavia ”itsekannibalismeja” on raportoitu koko maailmassa vain seitsemän kappaletta.