Pikkupoika sai rukkaset – pahoinpiteli ihastuksensa

Ohhoh! · Stara.fi

Taiwanissa on tullut julki erikoinen tapaus, jossa kuudesluokkalaisen pikkupojan nuori rakkaus osoittautui yksipuoliseksi. Siitä suivaantuneena poika meni liian pitkälle antaessaan rakkautensa kohteelle opetuksen.

Kuudetta luokkaa käynyt poika siirrettiin viime vuonna uuteen kouluun Taichungissa ala-asteelle. Siellä hän ihastui korviaan myöden rinnakkaisluokalla olevaan tyttöön. Poika ryhtyi kirjoittamaan tytölle rakkauskirjeitä joulukuussa, mutta tyttö ei vaikuttanut olevan aivan samalla aaltopituudella pojan kanssa.

Huhtikuun alussa poika keräsi viimein rohkeutensa ja uskalsi soittaa tytölle tämän kotiin. Tyttö kuitenkin ilmoitti, että pojan ei kannata enää pitää häneen yhteyttä eikä ainakaan soittaa. Rukkasista suivaantunut poika päätti kostaa tylyn kohtelunsa. Hän odotti tyttöä koulumatkalla ja neitokaisen saavuttua löi tätä viisi kertaa.

Tyttö ilmoitti tapauksesta vanhemmilleen ja koululleen, ja nyt asia on edennyt tutkintaan. Poika määrättiin 40 terapiakertaa, sillä hän oli aiemminkin syyllistynyt koulukiusaamiseen. Se ei kuitenkaan auttanut, joten poika on nyt erotettu koulusta, Bangkok Post -lehti kertoi.