Tosielämän Forest Gump: Mies juoksi maratonin – ja vielä 160 kilometriä päälle

Ohhoh! · Stara.fi

Kymmenettuhannet suomalaisetkin osallistuvat vuosittain maratoneille tai puolimaratoneille joko Suomessa tai ulkomailla. Eräs brittimies teki kuitenkin alalla varsinaiset pohjat, sillä pelkkä maratoni ei yllättäen riittänytkään hänelle kuin lämmittelyksi.

Maratonmieheksi jo lehdistössä nimitetty Sam Robson kipaisi viime viikolla ensin 42 kilometrin maineikkaan Lontoon maratonin huippuaikaan 3 tuntia ja 45 minuuttia. Se ei kuitenkaan hänelle riittänyt, sillä maaliviivan ylittämisen jälkeen mies yllätti toimitsijat jatkamalla juoksuaan. Tarkoituksena oli kerätä rahaa epilepsiasta kärsivien lasten hyväksi.

28-vuotiaasta Robsonista muodostui todellinen tosielämän Forest Gump, sillä hän jatkoi matkaansa vielä tuntikausia 160 kilometrin verran. Lopulta selvisi myös miehen määränpää, joka oli hänen kotinsa St. Ivesissä, Cambridgeshiressä. Yhteensä matkaa taittui 29 tunnin aikana 201 kilometriä, jonka aikana hän poltti arviolta 15.000 kilokaloria. Mies valitteli Daily Mail -lehdelle joutuneensa pysähtymään usein syömään ja juomaan kulutuksen takia, mutta joutuneensa jättämään tauot minimiin, koska hänen jalkansa alkoivat krampata tauoilla.