Naisopettaja houkutteli teinioppilaan seksisuhteeseen – pitkä vankilatuomio uhkaa

Ohhoh! · Stara.fi

Ympäri maailmaa on viime viikkoina tullut julkisuuteen ennennäkemättömän paljon tapauksia, joissa koulujen opettajat ovat vietelleet nuoret oppilaansa seksisuhteeseen. Hieman yllättävää on kuitenkin ollut se, että ylivoimaisesti suurin osa tekijöistä on ollut naisia.

Tuoreimmassa tapauksessa Westminster High -koulun naimisissa oleva naisopettaja sai houkuteltua 17-vuotiaan poikaoppilaan kotiinsa, jossa miehenalku päätyi lopulta nauttimaan alastomana alkoholia porealtaassa ja harrastamaan seksiä opettajansa kanssa. Nyt opettaja ja hänen aviomiehensä, joka toimii biologianopettajana, ovat saaneet tapauksessa syytteet.

Pariskunta meni muiden muassa alastomana porealtaaseen ja houkutteli juopuneen poikaa tekemään samoin. Suhde jatkui useiden kuukausien ajan, ja pariskunta otti teinipojasta myös alastonkuvia. Lisäksi he pyysivät poikaa lähettämään nakukuvia sähköpostilla. Nyt alle 18-vuotiaan alastonkuvia käsitellään oikeudessa lapsipornona. Pariskunta voi joutua jopa viideksi vuodeksi vankilaan, mikäli heidät todetaan syylliseksi kaikkiin syytekohtiin.



Uusimmat