Onko tämä jo liikaa? BBC esittää syöpäsairaan kuoleman televisiossa

Ohhoh! · Stara.fi

Realityohjelmissa haetaan alituisesti sopivuuden uusia rajoja, ja Suomessakin kohuttiin taannoin ohjelmasta, jossa määrä seurata kuolemansairaita potilaita loppuun saakka. Makaaberi ohjelmaidea sai runsaasti vastustusta. Nyt Britanniassa käydään samaa keskustelua.

Britannian yleisradioyhtiö BBC aikoo nimittäin esittää televisiossa syöpäsairaan potilaan kuoleman. Kriittisimmät ovat tyrmänneet suunnitelman heti tuoreeltaan ja syyttäneet yhtiötä katsojien kalastelusta. Kyseisessä The Human Body -ohjelmassa ei suinkaan keskitytä syöpäsairaan kuolemaan, vaan siinä käsitellään ihmiskehon toimintaa laajemminkin.

Mukana on kuitenkin kohtaus, jossa 84-vuotias Gerald-niminen mies vetää viimeisen kerran henkeä ja menehtyy perheensä ympäröimänä. Kuolema kuvattiin 1. tammikuuta. Jakso esitetään televisiossa ensi kuussa. Viime viikolla BBC oli otsikoissa, kun sen väitettiin rohkaisevan avustetun itsemurhan tekemiseen.