Tässäkö kaikkien aikojen noloin kassakuitti

Ohhoh! · Stara.fi

Merkittävä osa naisista tuntuu keräilevän kassakuitteja loputtomaan kuittivarastoonsa, mutta monilla muilla on kuitenkin tapana jättää kaupan kassalta saamansa kassakuitti tiskille. Näin on ilmeisesti käynyt myös eräälle amerikkalaisen WalMartin asiakkaalle.

Maailman suurimmasta kauppaketjun asiakas oli kuitenkin hankkinut tuolla kyseisellä kerralla hieman epäilyttävän kattauksen ostoksia, sillä kassakuitin sisällön perusteella kuittia ei ehkä olisi kannattanut jättää lojumaan muiden nähtäville. Ostoslistalla oli nimittäin alushousuja, hieromasauva, sormiparistoja, liukastetta ja kurkkuja. Ostosten perusteella voidaan vain arvailla mitä kotona tapahtui.