Poliisi hakkasi miehen ilman syytä – rysän päältä kiinni

Nettivideot Ohhoh! · Stara.fi

Viime aikoina lukuisia poliiseja ja vartijoita on jäänyt kiinni laittomuuksista ja ylilyönneistä, koska lähes jokaisella kansalaisella on nykyisin videokamera matkapuhelimessaan. Ympäri maailmaa verkkoon on päätynyt runsaasti videoita, joissa poliisit ylittävät härskisti valtuutensa ja rikkovat lakia.

Tuoreimmassa tapauksessa väkivaltaisen menneisyyden omaava poliisi Derek Collins oli 20. maaliskuuta partioimassa Las Vegasin esikaupunkialueella, kun hän huomasi Mitchell Crooksin, joka kuvasi häntä videokameralla. Poliisi pysähtyi miehen luokse ja pyysi miestä lopettamaan kuvaamisen. Siihen ei ollut mitään syytä, koska kyseessä oli julkinen paikka. Kieltäytymisestä suivaantunyt poliisi kävi tämän jälkeen väkivaltaisesti Crooksin kimppuun ja pahoinpiteli hänet.

Poliisi vetosi pidätyksen vastustamiseen, mutta tilanne tallentui kuitenkin videolle, joka kertoo tapahtumista aivan muuta. Kuvaajan mukaan poliisi iski häntä useita kertoja nyrkillä kasvoihin ja lisäksi potki maassa makaavaa miestä useita kertoja. Kuvaaja myös pidätettiin ja videonauha takavarikoitiin. Sittemmin poliisi joutui palauttamaan nauhan, joka julkaistiin välittömästi verkossa. Kuvaaja on haastanut poliisin oikeuteen.