Blockfest järjestää Streetdance-kilpailun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kaupunkifestivaali Blockfestin estradilla nähdään kansainvälisten ja kotimaisten hiphop-tähtien lisäksi nyt myös tanssia. Tampereella 19. – 20. elokuuta 2011 Tullikamarin Pakkahuoneella ja Tullintorilla pidettävässä tapahtumassa Suomen suurimpiin tanssisivustoihin kuuluva Dance.fi järjestää Streetdance Solo Contestin.

Ensimmäistä kertaa pidettävässä ja Axl Smithin juontamassa kilpailussa tanssitaan minuutin mittainen sooloesitys joko omavalintaiseen tai DJ:n valitsemaan musiikkiin, tyyli on vapaa. Tuomarit erottelevat ensin karsinnoissa jyvät akanoista, parhaat pääsevät seuraavan päivän finaaliin. Streetdance-kilpailun voittaja saa pääpalkinnon – tuhat euroa puhtaana käteen – ja lisäksi tilaisuuden esiintyä Blockfestin päälavalla. Kävijöille on luvassa myös ilmaista Sieva Streetdance -opetusta.

Historiansa neljättä kertaa pystytettävä Blockfest järjestetään tänä vuonna entistäkin suurempana. Viime vuonna jo ennakkoon loppuunmyydyn festivaalin tähtinä nähdään muun muassa amerikkalainen Bun B sekä kaikki kotimaiset kärkinimet. Dance.fi järjestää vuosittain useita erilaisia tanssikilpailuja ja tapahtumia.