Stara Blockfest

Festarit

JussinHessu-kulttuuripalkinto Blockfestille

Tampereen ja Tammerkosken nuorkauppakamarit ovat jakaneet JussinHessu-kulttuuripalkintoa vuodesta 1991 saakka ansioituneille pirkanmaalaisille kulttuurivaikuttajille. Aikaisempia voittaja ovat olleet muun muassa Juice Leskinen, Paleface, Popeda, Jonne Aaron ja Sorin sirkus.

Katso StaraTV:stä Blockfestin tuottajien Kalle Kallosen ja Joni Siintovaaran haastattelu!

Tänä vuonna palkinnon saajaksi valittiin tamperelainen Blockfest-kaupunkifestivaali. Valitsijaraadin perusteissa nousi esiin erityisesti Blockfestin pitkäjänteinen työ rytmimusiikin ja urbaanin kulttuurin parissa. 2010-luvulla suosituinta populaarimusiikkia edustava rap-musiikki sopii hyvin tamperelaiseen kulttuurimaisemaan suorana jatkumona riimittelevälle manserokille.

Blockfest on hiphop-musiikkiin erikoistunut kaupunkifestivaali, jota on järjestetty Tampereella vuodesta 2008 lähtien. Blockfestin lavalle nousevat vuosittain kotimaiset huippuartistit, kuten Elastinen, Cheek ja Mikael Gabriel. Lisäksi Blockfestin lavalla on nähty maailmantähtiä, kuten muun muassa Snoop Dogg, Wiz Khalifa ja Nas. Palkinnon vastaanotti Kalle Kallonen, joka on yksi tapahtuman perustajista.

Viihdeuutiset

Blockfest toi Tampereen alueelle 15,4 miljoonaa euroa

Tänä kesänä yhdeksättä kertaa ennakkoon loppuunmyyty kaupunkifestivaali Blockfest on toteuttanut vuosittaisen kävijätutkimuksensa. Festivaalikävijät käyttivät tutkimuksen mukaan kaupungin elinkeinoelämän palveluita yhteensä peräti 15,4 miljoonan euron edestä.

Pohjoismaiden suurin hiphop-festivaali keräsi oheistapahtumineen Tampereen ydinkeskustaan peräti 60.000 ihmistä. Heistä 85 prosenttia oli täysi-ikäisiä nuoria aikuisia, jotka käyttivät tapahtumaviikonloppuna aktiivisesti kaupungin liike-elämän palveluita. Tutkimuksen mukaan yksi festivaalikävijä kulutti Blockfestin pääsylippujen lisäksi keskimäärin yli 310 euroa muihin palveluihin, joista suurimman ryhmän muodostavat ravitsemus-, kuljetus- ja majoituspalvelut.

Blockfest 2016, Kuva: Stara
Blockfest 2016, Kuva: Stara

Tapahtuma alueena toimi viime vuoden tyyliin Ratinanniemen festivaalipuisto sekä Ratinan stadion. Aiempien vuosien tuloksia vahvistaen erityisesti alueen sijaintia (98,3%), artistikattausta (93,4%) ja keikkojen tunnelmaa (99%) kehuttiin vastaajien toimesta hyviksi tai loistaviksi. Peräti 99 prosenttia kävijöistä aikoo saapua Blockfesteille ensi vuonna, jolloin tapahtuma juhlii kymmenvuotista taivaltaan.

Festivaalivieraista 30,2 prosenttia tuli Pirkanmaalta ja 69,8 prosenttia muualta Suomesta. Heistä enemmistö oli naisia (61,4%). Vastaajista 98,4 prosenttia koki saaneensa rahoillensa vastinetta ja 99,3 prosenttia aikoo suositella tapahtumaa myös kavereilleen. Hyvät arvosanat keräsivät myös esimerkiksi kierrätystä tehostanut juomamyynnin panttikäytäntö (71,2%), turvallisuus (90,9%), WC-tilojen riittävyys (89,4%) sekä alueen siisteys (93,6%).

Blockfestin ympäristövastaavaksi nousi tänä kesänä Sanna Järvenpää, jonka omistautuminen on näkynyt tutkimuksen hyvien arvioiden lisäksi kiitoksina lähialueiden asukkailta. Ensimmäisenä tamperelaisfestarina Ekokompassi tapahtuma -sertifikaatin saanut Blockfest jatkoi tänäkin vuonna yhteistyötään ympäristöohjelman alaisuudessa.

Blockfestin tämän vuoden pääesiintyjiin lukeutuivat festarikesänsä Tampereelle päättäneet Cheek ja JVG, legendaarinen hiphop-ikoni NAS (US) sekä 2010-luvun vaikutusvaltaisimpiin räppäreihin lukeutuva A$AP Rocky (US). Viikonlopun aikana lavalle nousivat myös mm. Elastinen, Big Sean (US), Evelina, Paperi T, Mikael Gabriel, G-Eazy (US), Kasmir, Yung Lean (SE), Teflon Brothers, Post Malone (US) sekä Eevil Stöö.

Festarit

Blockfest keräsi 60 000 kävijää – kuvakooste lauantaista!

Tampereella viikonloppuna jo yhdeksättä kertaa järjestetty kaupunkifestivaali Blockfest päättyi viimevuotiseen tapaan Cheekin ilotulitukseen. Perinteiseen tapaan jo ennakkoon loppuunmyyty tapahtuma veti Tampereelle oheistapahtumineen 60.000 kävijää.

– Festarin ennennäkemättömästä tunnelmasta on kiittäminen kävijöitämme, kovatasoista esiintyjäkaartiamme sekä yhteistyökumppaneitamme. Tämän pohjalta on hienoa lähteä rakentamaan Blockfestin kymmenettä juhlavuotta 2017, kommentoi tapahtuman perustaja sekä vastaava tuottaja Kalle Kallonen.

Stara oli perinteiseen tapaan vahvasti läsnä Blockfesteillä, ja oheisena julkaistaan muhkea kuvakooste lauantailta. Toisen festaripäivän päätti A$AP Rockin jälkeen Cheek. Päivän muita tähtiä olivat muun muassa Elastinen, G-Eazy, Gettomasa ja Rähinän koko tähtikaarti.

Koko lauantain kohokohta oli Cheekin keikalla esitetty suomalaistähtien yhteisbiisi Me ollaan ne, jonka aikana lavalla nähtiin samaan aikaan Cheekin lisäksi muun muassa Elastinen, JVG, Pete Parkkonen ja Nikke Ankara. A$AP Rocky haki hittipotkua tyylikkäästi eri musiikkityylien klassikoista, kun setti sisälsi myös House of Painin Jump Aroundin ja Nirvanan Smells Like a Teen Spiritin.

Blockfest 2016, Kuva: Stara
Blockfest 2016, Kuva: Stara
Blockfest 2016, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography

Uniikki Staran haastattelussa Blockfesteillä.
Uniikki Staran haastattelussa Blockfesteillä.
Uniikki saapumassa keikalle Blockfesteille.

Saunalautalla jymy-yllätys Blockfesteillä – räppäri ilmestyi kaiteen yli!

Tampereella on parhaillaan täydessä käynnissä Blockfest, jossa on tänään saatu nauttia kesäisestä auringonpaisteesta ja loistavasta festeritunnelmasta. Stara nappasi iltapäivällä Uniikin ja Nelli Matulan mukaansa ja suuntasi Blockfest-etkoille upeisiin järvimaisemiin.

Rähinän ryhmäkeikan jälkeen Uniikin haastattelu toteutettiin siis aivan toisenlaisissa tunnelmissa laiturilla Pyhäjärven maisemissa. Laiturilla tehdyn haastattelun jälkeen Uniikki siirtyi takaisin Ratinanniemen festaripuistoon, jossa hän vieraili Elastisen keikalla Blockfestin päälavalla.

Uniikki Staran haastattelussa Blockfesteillä.
Uniikki Staran haastattelussa Blockfesteillä.
Uniikki saapumassa keikalle Blockfesteille.
Uniikki saapumassa keikalle Blockfesteille.

Siirtymistä takaisin festareille ei kuitenkaan tehty Liutun artistikuljetuksilla. Uniikki ja Nelli Matula kohtasivat nimittäin etkoilla julkkiskokki Aleksi Herlevin, joka avaa Naughty Burger -ravintolansa Tampereelle syyskuun alussa. Herlevi oli ystävineen sattumalta suuntaamassa etkoilta pikaveneellä takaisin keskustaan, joten Nelli Matula ja Uniikki hyppäsivät seurueen kyytiin.

Aurinkoisen järviajelun päätteeksi oli tarkoitus suunnata veneellä suoraan Blockfestin backstagelle, jonne oli järveltä käsin vain yksi sisäänpääsy, ja siinä oli sattumalta parhaillaan käytössä oleva saunalautta. Saunojien ihmetys olikin melkoinen, kun räppäri ja poptähti nousivat yllättäen kaiteen yli lautalle ja pyysivät päästä lautan läpi festareille. Se tietenkin onnistui, ja alkuhämmennyksen jälkeen saunalautan väki otti vielä selfiet Uniikin kanssa.

Uniikki ja Nelli Matula saapumassa keikalle Blockfesteille.
Uniikki ja Nelli Matula saapumassa keikalle Blockfesteille.
Uniikki saapumassa keikalle Blockfesteille.
Uniikki saapumassa keikalle Blockfesteille.
Uniikki saapumassa keikalle Blockfesteille.
Uniikki saapumassa keikalle Blockfesteille.
Festarit

Blockfestin perjantai oli yhtä juhlaa – katso muhkea kuvakooste!

Kaupunkifestivaali Blockfest käynnistyi eilen Tampereella perinteiseen tapaan loppuunmyytynä. Sateisen elokuun keskellä aurinkoinen kesäsää saapui Tampereelle kuin tilauksesta, ja muutamaa pisaraa lukuunottamatta valtava yleisömassa sai juhlia perjantaina upeassa säässä.

Pitkän festivaalipäivän aikana nähtiin runsaasti ulkomaisia tähtiä, mutta lopulta päivä oli kuitenkin suomiräpin juhlaa. Vaikka viikonlopun todennäköisesti odotetuin ulkomaalainen vieras, yhdysvaltalainen Nas, veti todella upean keikan klassista räppiä ja tuttuja hittejä, oli ensimmäisen festivaalipäivän päälavalla päättänyt JVG kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Ainakin jos mitataan yleisön reaktioita. Loputon hittiputki ja lukuisat vierailijat saivat jo hetkellisesti luulemaan, että kyseessä olisikin ollut festivaalin sijaan JVG:n konsertti.

Staran Facebook-sivuilta voit katsoa 360-panoraamakuvat Nasin ja JVG:n keikoilta. Nasin keikkakuva löytyy tästä ja JVG:n keikkakuva löytyy tästä.

Mäkki kiinnitettiin Blockfestien tähdeksi

Tampereen ydinkeskustassa viikonloppuna järjestettävä kaupunkifestivaali Blockfest ja Veikkaus järjestivät artistikilpailun, jossa demohaun ja yleisöäänestyksen kautta haettiin esiintyjää Blockfestin Tent Stagelle 20. elokuuta. Samana päivänä samalla lavalla nähdään esimerkiksi ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva yhdysvaltalainen Post Malone, Ruger Hauer sekä Evelina ja Nikke Ankara.

Demoja tuli kilpailun kautta yli 100, jonka lisäksi kisassa oli viisi etukäteen nimettyä kokeneempaa artistia. Tässä vaiheessa kisaan päätettiin ottaa viiden demoartistin sijaan 11 demoartistia. Kisan voitti lopulta tiukkojen vaiheiden jälkeen Mäkki. Toiseksi ja kolmanneksi tulleet Hursti&Häkkilä ja Kaartis ponnistivat kisan kärkipaikoille molemmat demojen kautta. Kaiken kaikkiaan ääniä annettiin yli 55 000 kappaletta.

Universal Music Finlandille leyvttävä Mäkki on tunnettu muun muassa platinarajan ylittäneestä Pakastin- ja kultarajan ylittäneestä Apuva-singleistään. Mäkki julkaisi uutta musiikkia tuplasinkun muodossa 25. heinäkuuta. Muistikuvien vanki -singlessä feattina kuullaan Keko Salata ja singlen B-puolen Takas-nimisellä kappaleella feattaa Kube.

Blockfestia tähdittävät tänä vuonna esimerkiksi uuden albumin julkaisua valmisteleva hiphop-ikoni Nas, ison tuotannon kera Ratinaan saapuva A$AP Rocky, ensimmäisellä singlellään tuplaplatinaa myynyt Post Malone, Kanye Westin suojatti Big Sean, loppuunmyydyille areenoilla esiintyvä G-Eazy ja kansainväliseen kulttisuosioon noussut Yung Lean. Tapahtuman kotimaisessa kattauksessa nähdään muun muassa Cheek, Elastinen, JVG, Paperi T, Eevil Stöö ja Evelina.

Festarit

Post Malone korvaa Travis Scottiin Blockfesteillä

Tampereella 19. – 20. elokuuta järjestettävä Blockfest on vahvistanut esiintyjäkattaustaan, kun tämän hetken suosituimpiin uusiin rap-nimiin lukeutuva Post Malone saapuu Ratinaan. Keikka on yhdysvaltalaisen ensimmäinen esiintyminen Suomessa.

New Yorkin Syracusessa syntynyt ja Dallasissa varttunut Post Malone, oikealta nimeltään Austin Post, on tehnyt viimeisen vuoden aikana sensaatiomaisen nousun makuuhuonestudiostaan kansainväliseen menestykseen.

Hänen ensimmäinen virallinen singlensä White Iverson on myynyt tähän mennessä tuplaplatinaa, samalla kun kappaleesta kuvattu musiikkivideo on kerännyt lähemmäksi 200 miljoonaa näyttökertaa YouTubessa. Tänä keväänä hänet nähtiin esiintymässä myös Justin Bieberin maailmankiertueella.

Post Malone yhdistelee musiikissaan tyylitajuisesti elementtejä räpistä, r&b:stä sekä rockista, löytäen viimeistään pehmeän äänensä avulla tiensä kuuntelijan sydämeen. Hänen kiinnitykselleen avautui mahdollisuus, kun Blockfestin lauantai-iltaan alun perin hankittu yhdysvaltalaisräppäri Travis Scott peruutti lyhyellä varoitusajalla lukuisia isoja Euroopan keikkojaan.

Yhdeksättä kertaa toteutettava Blockfest on miltei loppuunmyyty jo ennakkoon. Festivaalille löytyy enää normaaleja yhden päivän lippuja sekä hyvin rajallinen määrä kahden päivän lippuja. Blockfestia tähdittävät tänä vuonna esimerkiksi hiphop-ikoni Nas, Harlemin suunnannäyttäjä A$AP Rocky sekä Cheek, Mikael Gabriel, JVG ja Elastinen.

Viihdeuutiset

Blockfestin ohjelma valmis – Yung Lean ja Rähinä Special mukana

Tampereella 19. – 20. elokuuta järjestettävä kaupunkifestivaali Blockfest on saanut ohjelmansa valmiiksi. Tapahtumaa tähdittävät muun muassa yhdysvaltalaiset Nas, A$AP Rocky ja G-Eazy sekä festarikesänsä perinteisesti Blockfesteille päättävä Cheek.

Festivaalin monipuolista kattausta täydennettiin tänään vielä kahdeksalla uudella nimellä, joista merkittävimpänä uuden levyn helmikuussa julkaissut ruotsalainen kulttiräppäri Yung Lean. Kotimaisista nimistä ohjelmistoon kiinnitettiin Spektin, Timo Pieni Huijauksen ja Uniikin sävyttämä Rähinä Special, 6mäen, Haamun ja Hannibalin muodostama TRE-Funk III, Raappana, Petos, Töölön Ketterä, Hans Väkevä sekä Teflon Brothers.

Blockfestin aiemmin julkistetuista artisteista poimittakoon ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva Travi$ Scott (US), Kanye Westin suojatti Big Sean (US), Vain elämää -sarjan viidennellä tuotantokaudella nähtävä Mikael Gabriel, Hartwall Areenan loppuunmyyneet Elastinen ja JVG, Teosto-palkittu Paperi T, Reginan kanssa esiintyvä Ruger Hauer sekä sensaatiomaisen debyyttivuoden tehnyt laulaja Evelina.

Jokaisena järjestysvuotenaan jo ennakkoon loppuunmyydyn Blockfestin liput on jälleen kerran tehneet kauppansa. VIP-liput loppuivat jo alkuvuodesta, exclusive-lippuja on jäljellä enää hyvin rajoitettu erä ja myös peruslippujen myynti on ennätysvauhdissa. Järjestäjät suosittelevat varmistamaan oman sisäänpääsynsä ennen kuin on liian myöhäistä. Blockfestin liput myy Ticketmaster ja Tiketti.

Viihdeuutiset

Platinaa myynyt Big Sean esiintyy Blockfesteillä

Tampereelle 19. – 20. elokuuta järjestettävä kaupunkifestivaali Blockfest laajentaa artistikattaustaan jälleen. Aiemmin julkistettujen yhdysvaltalaisnimien A$AP Rockyn, G-Eazyn, Nasin sekä Travi$ Scottin seuraan liittyy nyt Detroitissa varttunut hiphop-tähti Big Sean.

Kanye Westin kanssa läheistä yhteistyötä jo kymmenen vuoden ajan tehnyt Big Sean tunnetaan erityisesti viimeisimmästä albumistaan Dark Sky Paradise, joka singahti heti ilmestymisviikollaan Billboardin albumilistan kärkeen ja myi platinaa. Räppäri-tuottaja on ajankohtainen, sillä häneltä ilmestyi huhtikuussa yhteinen Twenty88 EP R&B-laulaja Jhené Aikon kanssa, minkä lisäksi Big Sean valmistelee parhaillaan neljännen soololevynsä julkaisua.

Samassa yhteydessä Blockfestin kotimaiseen kattaukseen on julkistettu uusia nimiä ja erikoiskeikkoja. Viimeisimmällä albumillaan kultaa jo ennen sen julkaisua myynyt Mikael Gabriel sekä niin ikään viikonloppuna uudesta Amen-singlestään kultaa pokannut Kasmir liittyvät ohjelmistoon.

Ekown, Graciaksen sekä Noah Kinin muodostama The Three Smiths nähdään harvinaisella keikalla ja albumilistan kakkoseksi uudella levyllään noussut Sairas T sekä OD Kokemus esiintyvät yhdessä. Lisäksi Chrizayn, Djangomaynin, Kingfishin, Specksin sekä Petipetin muodostama nuori helsinkiläiskollektiivi yhdistää voimansa Yungin Takeover -nimiseksi showksi.

Aiemmin Blockfesteille on julkistettu esimerkiksi Cheek, JVG, Elastinen, Paperi T, Eevil Stöö ja Reginan kanssa esiintyvä Ruger Hauer. Artistikattauksen kaikki nimet esiintymispäivineen löydät festivaalin kotisivuilta www.blockfest.fi.

Festarit

Hiphop-legenda Nas tähdittää Blockfestiä!

Kaupunkifestivaali Blockfest täydentää ohjelmistoaan todellisella hiphop-ikonilla, kun legendaarisen uran tehnyt yhdysvaltalainen Nas liittyy mukaan artistikattaukseen. Tampereella 19. – 20. elokuuta järjestettävään tapahtumaan on jo aiemmin julkistettu yhdysvaltalaisräppärit A$AP Rocky, G-Eazy sekä Travi$ Scott.

New Yorkissa varttunut Nas kirjoitti historiaa heti debyyttialbumillaan Illmatic. Vuonna 1994 ilmestynyt pitkäsoitto on osoitus lahjakkaan artistin tyylistä havainnoida tarkkanäköisesti ympäristöään ja kynäillä omien kokemustensa pohjalta jopa raadollisenkin rehellistä tekstiä yhteiskunnallisesti merkittävien tarinoiden muotoon. Jokainen levyn kymmenestä kappaleesta tunnetaan nykyään hiphop-klassikoina.

Nasin kymmenestä soololevystä kuusi on noussut Billboardin albumilistan kärkeen ja yhteensä levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 25 miljoonaa kopiota. Platinalevyjen lisäksi hän on kahminut peräti 13 Grammy-ehdokkuutta. Artistin taso on pysynyt korkealla läpi vuosikymmenten, sillä Nasin viimeisin albumi, hänen avoimelle tyylilleen edelleen uskollinen Life Is Good sai kriitikoilta erinomaisen vastaanoton.

– On todellinen kunnia saada yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä hiphop-artisteista esiintymään Blockfesteille. Nasin kiinnitys on samalla luontevaa jatkumoa meidän tinkimättömälle linjallemme tuoda Suomeen niin tämän hetken merkittävimpiä nousevia nimiä kuin myös Wu-Tang Clanin, Snoop Doggin sekä Ice Cuben kaltaisia eläviä legendoja, Blockfestin vastaava tuottaja Kalle Kallonen kertoo.

Nasin lisäksi Blockfesteille julkistettiin samassa yhteydessä kotimaisia pitkän linjan nimiä. Ohjelmistoon liittyvät maamme suosituimpiin artisteihin lukeutuva, oman televisiosarjansakin myötä tällä hetkellä ajankohtainen Elastinen, monilla eri aliaksilla tunnettu monilahjakkuus Khid (DJ Kridlokk), Solosen, Kosolan ja Xmiehen muodostama Lyömättömät sekä lähes 15 vuoden uran tehneet Kalle Kinos sekä Brädi. Jo aiemmin festivaalille on julkistettu mm. kahdella pystillä Emma Gaalassa 2016 palkitut Cheek, JVG sekä Paperi T.

Historiansa yhdeksättä kertaa järjestettävän Blockfestin liput ovat tehneet kauppansa ennätysvauhtia jo ennen Nasin tiedottamista. Ratinanniemen festivaalipuistossa sekä Ratinan stadiolla toteutettavan tapahtuman liput myy Tiketti sekä Ticketmaster.